Itävallan Hallstattista on löytynyt ripsinauhaa, joka on ajoitettu vuosiin 800-400 eaa. Kaksi nauhaa on kankaan alussa, mutta kolmas on irtonainen nauha. Karina Grömer ehdottaa kirjassaan The Art of Prehistoric Textile Making, että Hallstattin ripsinauhat ja muut vastaavat löydöt olisi voitu kutoa joko niisillä tai pirralla.
Roomalaisesta Euroopasta on löydetty yhdeksän nauhapirtaa tai selkeästi nauhapirraksi tunnistettavaa fragmenttia. Jotkut niistä ovat luuta, toiset puuta, yksi pronssiakin. Niiden löytöpaikat hajaantuvat varsin laajalle, joten pirralla kudottava nauha on luultavasti ollut tunnettu pitkin Keski-Eurooppaa.
Pohjoismaihin nauhapirta näyttää tulleen keskiajalla. Bergenistä on löytynyt kaksi pirtaa, Väskinden kirkosta Gotlannista yksi ja Turustakin tunnetaan yksi pirran osa, josta voi laskea, että kyseiseen pirtaan on mahtunut 19 lankaa. Historical Textiles on esitellyt joulukalenterissaan useamman ruotsalaisen keskiaikaisen pirtanauhan, joista osassa on ylimääräisellä kuteella tehtyä poimintaa (ei siis vironvyötä, muuta poimintaa). Grönlannin 1300-luvun pukulöydöissä on myös pirtanauhalla viimeisteltyjä reunoja, jotka on mahdollisesti tehty lankaniisillä Islannista tunnetulla ”jalkakudonnalla” (footweaving). Ilmeisesti myös Skjoldehamnin mahdollisesti osin saamelaisessa keskiaikapuvussa on pirtanauhaa lautanauhan lisäksi.
Vanhimmat Finnassa olevat pirrat ovat 1740-luvulta. Vanhimmissakin pirroissa on sekä kuviopirtoja että aivan tavallisia peruspirtoja. 1800-luvulta on sitten runsaasti monen näköisiä pirtoja, mutta yhteistä niille on isohko koko, kovin pientä ja siroa ei täällä ole käytetty. Saamelaisten leveät tiuhdat ovat usein poronluuta, mutta niiden ajoittaminen on ilmeisesti vaikeaa.
Olen yrittänyt jäljittää Suomessa vironvyönä tunnettua poimintatekniikkaa (Baltic pickup). Siinä kuvioalueella joka kolmas lanka on kuviolanka ja usein pohjalankoja paksumpi. Viron museotietokannan vanhimmat vironvyöt ovat 1740-luvulta, Suomen Finna-tietokannasta ei irtoa nauhoja ennen kuin 1800-luvun jälkipuoliskolta, mutta osa kuviopirroista on vanhempia. Nimestä huolimatta myös ainakin Finnassa (useimmiten Siidan kokoelmissa) olevat saamelaiset poimitut nauhat ovat myös vironvyötä, vaikka esimerkiksi Norjan saamelaisilla on käytössä muitakin poimintatekniikoita. Finnasta löytyy myös sukukansojen vironvöitä mm. inkeriläisiltä, vepsäläisiltä ja liiviläisiltä, koska niitä on kerätty innokkaasti ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Suomesta tunnetaan myös toinen nauhatyyppi, jonka pohjana on raidallinen nauha eli raoissa yksi väri ja rei’issä toinen. Kahden lähteen mukaan romanit tekivät ja myivät näitä nauhoja erityisesti Pohjois-Suomessa, ja nauhatyyppi mainitaan vanhoissa lähteissä ”mustalaisennauhana”. Tällainen nimitys ei ole nykyaikaa, joten lainasin kirjasta norjalaisesta Vestlandsbånd termin ”ripsipoiminta” (”ripsplukk”) tällaista poimintatyyppiä kuvaamaan.
Maailmalta tunnetaan muitakin poimintamalleja. Viime aikoina tunnetuksi on tullut esimerkiksi perinteinen latvialainen kukkanauha, jossa poimitaan muutamia loimilankoja joka toisella kerroksella. Samaa poimintatyyppiä esiintyy ainakin Norjassa ja Norjan saamelaisilla, ja myös esimerkiksi myöhäiskeskiaikaisissa koristenauhoissa.
Pirtanauhasivusto 